Joskus on vaikea tietää itsekään mitä haluaa. Ajattelimme, että yhdessä pohtiminen voisi olla antoisaa. Joukon filosofian kiinnostus ja hyvinvointitutkimukseen perehtyminen antaa perspektiiviä pohdinnoille. Ja minä olen viime aikoina opiskellut narratiivista haastattelumenetelmää, joka johdattaa tarkastelemaan asioita eri näkökulmista, selvittämään omia ajatuksia toisella tavalla.
Lähetän ohessa ohjelmaluonnoksen vireille pannusta seminaaristamme. Ilmoita meille oletko kiinnostunut tai onko joku muu tuttusi mahdollisesti kiinnostunut.
Lähetän ohessa ohjelmaluonnoksen vireille pannusta seminaaristamme. Ilmoita meille oletko kiinnostunut tai onko joku muu tuttusi mahdollisesti kiinnostunut.
Hyvän elämän – seminaari Malagassa
19 – 27.4.2008
19 – 27.4.2008
Lähtö
Kaavailemme seuraavia Finnairin suoria lentoja:Lauantai-iltana 19.4.2008
Paluu
Myöhään sunnuntaina 27.4.2008, kone laskeutuu Helsinkiin maanantaina puolen yön jälkeen.
Sisältö
1. Tutustumme hyvään elämään mm. filosofien – vanhojen ja uudempien – määrittelemänä ja hyvinvointitutkimuksen tuloksiin. Pohdimme, mitä hyvä elämä on itse kunkin mielessä.
2. Tarkastelemme tutkimustuloksia eri elämänvaiheista ja ennen kaikkea suunnittelemme omaa elämäämme. Mitä haluamme tehdä aikana, jolloin on entistä enemmän mahdollista tehdä sitä, mistä itse kukin on todella kiinnostunut ja innostunut, kun työn osuus vähenee tai sen luonne muuttuu?
3. Kuuntelemme toisia samoja kysymyksiä pohtivia ihmisiä. Keskustelemme ja rakennamme mahdollisesti uusia verkostoja.
Osallistujat

Ohjelma on suunniteltu henkilöille, jotka haluavat aineksia oman elämänsä rakentamiseen, pohtivat työnteon vähentämistä tai uusiin tehtäviin siirtymistä. Se on tarkoitettu myös eläkkeelle siirtyneille, jotka haluavat pohtia ja suunnitella 3. iän elämäänsä.
Seminaariin voi osallistua joko elämänkumppanin kanssa taikka yksin.
Vuorovaikutuksen varmistamiseksi osanottajia on alle 30 henkeä.
Hinta
Seminaariin voi osallistua joko elämänkumppanin kanssa taikka yksin.
Vuorovaikutuksen varmistamiseksi osanottajia on alle 30 henkeä.
Hinta
Hinta koostuu kahdesta erästä: matka- ja majoituskustannuksista ja seminaarin hinnasta. Seminaarin hinta on noin 450 – 500 euroa. Matka- ja majoituskustannukset selviävät myöhemmin.
Seminaarin työskentelytapa
Seminaarissa kuullaan luentoja, työskennellään oman valinnanmukaan joko yhteistoiminnallisesti keskustellen tai yksin, käytetään monenlaisia oman elämän tutkimis- ja kehittämismenetelmiä.
Seminaarin vetäjät
KTM, sosionomi, organisaatiokonsultti (FINOD) Anna-Maija Kajanoja
VTT, yhteiskuntapolitiikan dosentti, ekonomi, organisaatiokonsultti (FINOD)Jouko Kajanoja

Lauantai 19.4
Saapuminen Malagaan ja majoittuminen noin klo 22 mennessä.
22:00 Get-together-coctails - tutustuminen
Sunnuntai 20.4
Aamiainen
10.00 Seminaarin järjestäytyminen
- työskentelytapa ja tavoitteet
- yhteinen ja yksilöllinen ohjelma seminaariviikon aikana
Mitä on hyvä elämä?
-Klassikot: Platon, Aristoteles, Spinoza …
-Nykyfilosofit: Jürgen Habermas, Emmanuel Levinas …
12.00 Lounas

14.00 Yhteistä tai yksilöllistä ohjelmaa
18.00 Oman elämän tilannekartoitus
20.00 Illallinen
Maanantai 21.4
Aamiainen
18.00 Oman elämän tilannekartoitus
20.00 Illallinen
Maanantai 21.4
Aamiainen
9.00 Elämäntaidot,
ajateltavaa tarjoavat mm. Anthony de Mello, Matthieu Ricard ja Julia Cameron
12.00 Lounas
ajateltavaa tarjoavat mm. Anthony de Mello, Matthieu Ricard ja Julia Cameron
12.00 Lounas
14.00 Yhteistä tai yksilöllistä ohjelmaa
18.00 Oma elämänkaari
lapsuus ja nuoruus, työikä, 3. ikä, vanhuus
20.00 Illallinen
Tiistai 22.4
Aamiainen
9.00 Työelämä, aika ja 3. ikä
18.00 Oma elämänkaari
lapsuus ja nuoruus, työikä, 3. ikä, vanhuus
20.00 Illallinen
Tiistai 22.4
Aamiainen
9.00 Työelämä, aika ja 3. ikä
12.00 Lounas
14.00 Yhteistä tai yksilöllistä ohjelmaa
18. 00 Mitä aika merkitsee minulle?
20.00 Illallinen
Keskiviikko 23.4
Aamiainen
9.00 Onnellisuustutkimus
Ruut Veenhoven, Richard Layard …
12.00 Lounas
18. 00 Mitä aika merkitsee minulle?
20.00 Illallinen
Keskiviikko 23.4
Aamiainen
9.00 Onnellisuustutkimus
Ruut Veenhoven, Richard Layard …
12.00 Lounas
14.00 Yhteistä tai yksilöllistä ohjelmaa
18.00 Hyvän elämän ja elämäntaitojen yhteys: teoriasta omaan käytäntöön
20.00 Illallinen
Torstai 24.4
Aamiainen
9.00 Oppia elämänkertatutkimuksista ja omista kokemuksista
12.00 Lounas
14.00 Yhteistä tai yksilöllistä ohjelmaa
18.00 Oma hyvän elämä ”suunnitelma”
20.00 Illallinen
Perjantai 25.4
Aamiainen
VAPAA PÄIVÄ
20.00 Yhteinen illallinen
Lauantai 26.4
9.00 Yhteisöllisyys ja verkostoituminen

18.00 Seminaarin reflektointi, johtopäätökset ja eväitä kotimatkalle
20.00 Päätösillallinen
Sunnuntai 27.4
Aamiainen
Retkeilyä Malagan ympäristössä
Jälkilämmittelyä
Kotiin…
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ilmoita meille oletko kiinnostunut tai onko joku muu tuttusi mahdollisesti kiinnostunut.
Anna-Maija
Jouko Kajanoja